Saavutettavuustyökalut

Yksi ilta, kaksi näytelmää

Demoni Asmodeus lyö helvetin hovimarsalkan kanssa vetoa, että hän pystyy hankkimaan saatanalle kolmetoista sielua kolmessa päivässä. Niinpä Asmodeus matkustaa vuoden 1913 Helsinkiin suorittamaan tehtävää ja osoittamaan, miten helposti helsinkiläiset sortuvat saatanan houkutuksiin. Ensimmäinen puoliaika perustuu Runar Schildtin pienoisromaaniin Asmodeus ja 13 sielua (1915), jonka Juha Hurme on dramatisoinut.

Toisella puoliajalla nähdään Hurmeen kirjoittama uusi näytelmä, jossa Asmodeus lyö toisen kerran vetoa siitä, että pystyy kolmessa päivässä haalimaan helsinkiläisten sieluja kuolemanjälkeiseen helvettiin. ”Tämä on hauska tapa tehdä yhteistyötä kirjailijan kanssa, joka 97 vuotta sitten teki itsemurhan”, Hurme sanoo.

Runar Schildt (1888–1925) oli suomenruotsalainen kirjailija, joka julkaisi 1910- ja 1920-luvulla kahdeksan novellikokoelmaa ja kolme näytelmää. Hän oli suosittu proosakirjailija jo aikalaisten keskuudessa, ja Schildtiä pidetään yhtenä suomenruotsalaisista klassikkokirjailijoista. Siitä huolimatta hän on varsinkin suomenkielisten keskuudessa jäänyt vähälle huomiolle.

”Olen hakenut helmiä, jotka ovat syyttä suotta painuneet unohduksiin. Asmodeus ja 13 sielua on melko tuntemattoman tekijän tuotannosta sieltä tuntemattomimmasta päästä”, Hurme kertoo.

Taattua tuoretta tavaraa

Kumpikin puoliaika alkaa helvetistä, josta Asmodeus vedonlyönnin päätteeksi lähtee kiitämään kohti Suomea. Hurme halusi näytelmään helvetin, joka soisi ja olisi kuin tanssiaiset. ”Silloin kävi itsestään selväksi, että tähän tarvitaan housebändi ja huippumuusikot eikä mitään gramofonimusiikkia”, Hurme sanoo.

Näytelmässä kuullaan Petra Poutasen säveltämää musiikkia, jonka esittävät sellisti ja oopperalaulaja Pia Komsi sekä jazzbasisti Ville Herrala. Etukäteen nauhoitettua musiikkia tai ääniefektejä ei käytetä, vaan muusikot tekevät kaikki näytelmän äänet. He ovat koko ajan näyttämöllä ja toimivat ikään kuin Asmodeuksen kätyreinä.

”Tästä tulee tavattoman elastinen esitys, joka pystyy kehittymään ja säilymään tuoreena koko esityskauden, kun näyttelijät eivät ole sidottuja johonkin, joka olisi nauhoitettu kuukausia aiemmin.”

Tuoreutta näytelmään tuo myös se, että Hurme viivytti näytelmänsä kirjoittamista mahdollisimman myöhäiseen ajankohtaan, sillä tarkoituksena on käsitellä niitä pelkoja, joita ihmisillä on tämänhetkisessä maailmantilanteessa. Koronapandemian ja Ukrainan sodan myötä maailma on muuttunut niin arvaamattomaksi, että satiirin tekeminen on haastavaa. Kuukausi ennen harjoituksia näytelmä on vielä kesken.

”Toisaalta se lisää esityksen arvoa ja mielenkiintoa, että pystyn kirjailijana lämminhenkisesti miettimään erilaisia uhkakuvia ja asioita, jotka ihmisiä askarruttaa nyt”, Hurme sanoo.

Vakavilla asioilla tai verenvuodatuksella Hurme ei halua leikkiä, mutta näytelmässä liikutaan silti melko groteskilla linjalla. Toisella puoliajalla kuvataan vuotta 2026, jolloin käsillä on iso ekokatastrofi. Etelä-Manner ja Grönlanti ovat sulaneet melkein kokonaan, minkä seurauksena Helsinki on jäänyt veden varaan ja kaupunki evakuoitu Lahteen.

”Olen luonnonsuojelija henkeen ja vereen enkä väheksy näitä ongelmia, mutta pyrin rakentamaan niin kamalan tulevaisuuden Suomen, että se on lohdullista”, Hurme selittää.

Sadassa vuodessa myös elämisen rytmi on kiihtynyt, joten Asmodeuksen pitää tällä kertaa saada kerättyä 1300 sielua. ”Luvassa on hyvin toiminnallinen näytelmäkokonaisuus, jota piiskaa eteenpäin se, että nimihenkilöllä on käynnissä rajulla vauhdilla etenevä urheilusuoritus”, Hurme kuvaa.

Pahuus ei tule helvetistä

Näytelmän molemmilla puoliajoilla ollaan samalla asialla, vaikka niillä on eri kirjoittajat. Asmodeus ja 1313 sielua laskee leikkiä ihmisten heikkouksilla, kuten itsekkyydellä, pikkumaisuudella ja typeryydellä, joiden takia henkilöt haksahtavat demonin ansoihin.

Demoni ei kirjallisen perinteen mukaisesti ole paha vaan rehellinen. ”Pahuus ei tule helvetistä, vaan on tässä maailmassa ja myös poistettavissa”, Hurme tiivistää.

Hurmeen dystopiassa maailma kärsii kuivuudesta, mutta Suomessa sataa liikaa. Näytelmässä nähdään muun muassa maailman hädällä rahaa tekevä pullovesitehtailija ja lumettomassa maailmassa operoiva hiihtovalmentaja ja keinolatuyrittäjä.

Näytelmässä pelleillään ihmisten ahneuspyrkimyksillä ja pilkataan homofobiaa ja trollauksen kaltaisia salaliittoteorioita. ”Teen naurettavaksi asioita, joita vihaan, ja tunnustan siinä omat arvoni käsikirjoittajana.”

Hurme uskoo pystyvänsä Schildtin arvokkaalla avustuksella tuomaan hyvällä tavalla lohtua ahdistavaan aikaan. ”Asmodeuksessa on hyvin omaperäinen kuvio, mutta sillä on samat tavoitteet kuin kaikella taiteella: antaa hiukan ajattelemisen aihetta viihdyttämisen lomassa ja saada ihmiset ajattelemaan, että kyllä tämä tästä.”

Ida Henritius

Runar Schildt - Juha Hurme

Asmodeus ja 1313 sielua

Ärhäkkä komedia
  • Pieni näyttämö
  • Ensi-ilta 26.1.2023
  • Noin 2 t 30 min, sis. väliajan
  • Opiskelijalippu 19,50 € (ma-to), Eläkeläislippu 36 € (ma-to), Peruslippu 39 €