Rooleissa: Rauno Ahonen, Kari Heiskanen, Heidi Herala, Sami Hokkanen, Vuokko Hovatta, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Pertti Koivula, Vappu Nalbantoglu, Sanna Saarijärvi, Anna-Maija Tuokko

Suomennos: Kersti Juva
Ohjaus: Kari Rentola
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Puvut: Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu: Juhani Leppänen
Äänisuunnittelu: Mauri Siirala

HUOM! Viimeinen esitys la 28.2.!

ROCK ’N’ ROLL!

Euroopan hullu vuosi 1968, neuvostopanssarit vyöryvät Prahaan. Englannissa julkaistaan rocklevyjä, jotka johdattavat nuorisoa kohti itseilmaisua ja vapautta. Nuorisoliikkeet nostavat päätään kaikkialla.

Syksyllä ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä saava Rock ’n’ Roll alkaa näistä tunnelmista päättyen 1990-luvulle.

Ihmissuhdedraama yhteiskunnallisissa kehyksissä

Tom Stoppardin kirjoittama Rock ’n’ Roll kertoo kahden maailman ihmisistä. Tšekkoslovakiassa neuvostovallan alla elää nuori Jan, joka ihailee länsimaista vapautta ja rakastaa sen vapauden ääntä, rockmusiikkia. Toisaalla elää englantilainen Max, professori ja marxilaisteoreetikko, kommunistisen järjestelmän ihailija. Jan ja Max, oppilas ja opettaja, muodostavat näytelmän kiinnostavan vastinparin. Heidän erityisen suhteensa kautta voi nähdä kuinka kahden erilaisen maailman, erilaisten ajatustapojen ja toimintamallien keskellä ihmisten välinen suhde on silti mahdollinen.

”Max on aikoinaan uskonut vahvasti paremman yhteiskunnan mahdollisuuteen ja joutuu nyt katsomaan käytännön toteutuksia, jotka eivät näytä hyvältä. Hän käy sisäistä taistelua siitä, ovatko pyrkimykset oikeita”, kuvailee näytelmän ohjaaja, teatterin apulaisjohtaja Kari Rentola.

Jännittävä on myös kahden älykkään ihmisen, tasavertaisen, mutta aatteellisesti ristiriitaisen avioparin, Maxin ja Eleanoren, suhde. Vahvojen persoonien, materialistisesti ajattelevan miehen ja runoutta yliopistossa opettavan vaimon, liitto on dynaaminen. Näyttelijäjoukkoon Rentola sanoo olevansa erittäin tyytyväinen. Jania näyttelee Santeri Kinnunen, Maxina nähdään Kari Heiskanen. Heidi Herala tekee kaksoisroolin näytellen sekä Eleanorea että hänen tytärtään Esmeä. ”Tässä on herkulliset hahmot tekemään juuri näitä rooleja”, Rentola kertoo tyytyväisenä.

Rock on vapautta ja vastarintaa

Rock’n’Rollissa musiikkia soitetaan kohtausten sisällä ja väleissä, mutta se on mukana myös temaattisesti. Nuorison vapaudenkaipuu ja länsimaisen elämäntavan ihannointi kulminoituu musiikkiin. Tšekkinuorisolle rock symboloi sitä länsimaista vapautta joka heiltä on kielletty, heille rock oli kiellettyä musiikkia. ”Typerää politiikkaa vallanpitäjiltä, he pönkittivät omaa vallanhimoaan yrittämällä estää jotain, mutta kieltäminenhän tekee asiasta vain mielenkiintoisempaa!” Rentola selittää.

Musiikki symboloi vapautta ja nuorisoliikettä. 1960-luvulla nuorison määrä oli suuri, tiedotusvälineet loivat nuorisoliikkeestä ensimmäistä globaalia liikettä ja samoja nuorisobändejä kuunneltiin joka puolella. Neuvostoliitossa ja sen vallan alla olevissa itäblokin maissa nuoret halusivat samaistua samaan nuorisoliikkeeseen ja musiikki symboloi heille sananvapautta. ”Leimallisesti keskeisin yhteinen tunnistettava tekijä ovat tietyt rockbändit, kuten Rolling Stones, Beatles, Beach Boys. Kaikki nuoret tiesivät, että tämä on yhteistä kulttuuria, yhteinen kulttuurilaji. Sellaistakin nuorisoa, jota ei kiinnostanut yhteiskunnalliset kysymykset, kiinnosti se, miksei saa kasvattaa pitkää tukkaa, kun kerran muutkin saa”, Rentola kuvaa.

Kari Rentola muistaa 60-luvun lopun henkilökohtaisesti. ”Olin 16-vuotias vuonna 1968 eli parhaassa mahdollisessa rokki-iässä, soitin kellaribändeissä, kuuntelin ja seurasin rockmusiikkia, kuten päähenkilö Jan. Jokaisen bändin uusin LP piti saada haltuun ja oltiin innoissaan samoista bändeistä kuin tšekkinuoriso. Myös me ollaan odotettu Rollareiden seuraavaa levyä ja jonotettu milloin se tulee kauppoihin.”

Suomessa nuorisokulttuuri eri muotoineen ei ollut kiellettyä, mutta sitä paheksuttiin. Rentola muistaa, kuinka voimistelunopettaja käski poikia leikkaamaan pitkät tukkansa ja kuinka hänen lupaava uransa Cantores Minores -kuoron tähtenä tyssäsi pitkään tukkaan. ”Musiikinopettaja kehotti osallistumaan koelauluun, koska minulla oli ysi laulussa, mutta sillä ehdolla, että leikkaan Beatles-tukkani. En suostunut. Opettajalle Cantores Minores oli arvokkainta, mitä hän saattoi kuvitella, minulle tärkeämpää oli pitää se naurettava, pitkä tukka.”

Petra Bühler

Lehtiartikkelit

Mitä katsojat sanovat?