Lauri Sipari

Omatunto

Kahden sisaren välissä

Rooleissa  Santeri Kinnunen, Lotta Lindroos, Ursula Salo, Johannes Holopainen, Mika Piispa, Jussi Puhakka, Iikka Forss

Ohjaus  Laura Jäntti
Lavastus  Sampo Pyhälä
Puvut  Sari Salmela
Valosuunnittelu  William Iles
Äänisuunnittelu  Antero Mansikka
Naamiointi  Tuula Kuittinen
Kampaukset  Taina Tervo

Ensi-ilta 14.2.2013

Pieni näyttämö

Kesto 2 t 30 min

Omatunto ei ollut vain upeasti käsikirjoitettu, näytelty, toteutettu, ohjattu, lavastettu, puvustettu - se oli esitys, jota todennäköisesti muistelen vielä pitkään. Mietin, mistä ohjaaja Laura Jäntti on tuttu, kunnes huomasin hänen ohjanneen yhden kaikkien aikojen suosikki esitykseni: Peer Gyntin Lahden Kaupunginteatteriin (josta suuri prosenttiosuus tämänkin esityksen näyttelijöistä on peräisin). Suuri kumarrus - koko työryhmälle! Kinnunen on kuningas.

Ylitti kaikki odotukset. Todella mahtava esitys kaikin tavoin. Santeri Kinnunen oli käsittömättömän hyvä vaikka kaikki muutkin roolisuoritukset olivat hyviä. Menen taatusti jossain vaiheessa katsomaan uudelleen. Onnittelut jokaiselle, joka on ollut mukana tämän näytelmän tekemisessä lähettää teatterin suurkuluttaja.

Ursula Salo teki elämänsä roolin.

Huikean hieno esitys! hyvä, monitasoioinen teksti, johon ohjaaja Jäntti luonut hurmaavan, ensimetreistä vangitsevan maailman. Näyttelijät huippuluokkaa: Ursula Salon Venny sydämellä ja taidolla tehty, intensiivisen vakuuttava! Kinnusen henkilökuva lämmöllä ja ymmärryksellä tehty, Lindroosin Tilly-sisko sielukas. Perheen pojat Piispa, Forss ja Holopainen tuovat näytelmään hienon näkökulman vanhempiensa ja omaa elämäänsä pohtivina perheenjäseninä eri elämän vaiheissa, sisällissotaa unohtamatta.Puhakan äänimestari loistava idea ja toteutus! Teemat näytelmässä täyttä tätä päivää; rakkaus, pettäminen, moraali, omatunto, vanhempien vastuu ja ihmisen tekojen seuraukset. Upea elämys ;kiitos koko työryhmälle!!!

Kiitos upeasta ensi-illasta, onnea ja kiitos koko hienolle Ensemblelle! Tätä tulen katsomaan uudestaan, jos vaan vielä saa lippuja??????

Aihe ja toteutus olivat mielenkiintoisia. Ei liene ollut kenelläkään helppoa. Voisin katsoa sen uudelleen myöhemmin.

Oikein nautittavaa teatteria; jokainen näyttelijä sai osansa ja olla esillä. Kiitos!

Pidin kovasti! Vaikka lavastus oli pelkistetty, tuli silti - erityisesti ensimmäisestä puoliajasta - jotenkin elokuvallinen olo. Vangitsi mukaansa alkuminuuteista lähtien. Santeri Kinnunen oli mukava nähdä välillä vakavassakin roolissa, hän onnistui mainiosti. Näytelmä synnytti halun hakea kirjastosta joku Ahon teoksista ja tutustua muihinkin henkilöihin mm. Venny Soldanin taiteeseen enemmän.

Upea teksti, ohjaus ja näyttelijäsuoritukset. Varsinkin Santeri Kinnunen ja Ursula Salo loistivat. Nautinnollista teatteria - kiitos!

Upea päivä. Ensin Järvenpään museossa Venny Soldan-Brofeldtin 150-vuotisjuhlanäyttely, jossa hienosti aseteltu naistaiteilijan elämäntyö näkyville. Illalla Omatunto-esitys, joka oli aivan huikean hieno, lämmin, tragi-koominen, ajatuksia ja tunteita herättävä.: 1890-luvulta 1930-luvun lopulle itsenäistyvän Suomen kiemuroissa saimme hienon kuvan taiteilijaperheen elämästä ja työstä .Kiitokset koko työryhmälle. Ursula Salo ja Santeri Kinnunen- teitte loistavat pääroolityöt Vennynä ja Juhanina. Kiitos!!!

Kiitos Omatunto-esityksestä- oikea Helmi pienellä näyttämöllä! Hieno toteutus, ohjaus, valot, puvut, lavastus ja näyttelijät loistavia.

Aivan loistava esitys! Kannattaa käydä katsomassa.

Loistavaa roolityöskentelyä kaikilta! Äänitehosteet oli hienoja. :)

Upea ja koskettava esitys! Toteutus oli mielenkiintoinen ja näyttelijät loistivat rooleissaan välittäen yleisölle uskottavasti jokaisen tunteen. Perheen pojat pelasivat hienosti yhteen.

Näin Santeri Kinnusen ensimmäistä kertaa lavalla ja vakuutuin, vahva ja koskettava suoritus, joka tavoitti Ahon vanhenemisen kaaren taitavasti. Samoin Ursula Salo ja Lotta Lindroos loistivat, myös pojat ottivat sujuvasti oman tilansa. Intensiivinen parituntinen, jota eleettömän tyylikkäästi ja aistillisesti toteutettu lavastus ja äänimaailma tukivat.

Hieno esitys, kiitos siitä! Koska aihe oli sama kuin 10 vuoden takaisessa tv-sarjassa, epäilin etukäteen, että näytelmä olisi liian tuttu. Pelko osoittautui onneksi turhaksi, näytelmään oli saatu lisää syvyyttä ulottamalla tarina Aho-Soldanin elokuvafirmaan. Loistavaa näyttelijäntyötä, kekseliäitä lavastusratkaisuja, koskettavaa kerrontaa. Tarja Mikkonen Aholan naapurista Järvenpäästä

 

Median kommentit

”Laura Jäntin ohjaus kulkee ja toimii. Näyttelijäensemble puhaltaa hienosti yhteen.

Seura 21.2.2013 - Marja-Terttu Yli-Sirnö


”Kolmiodraaman taustalla on Juhani Ahon kasvaminen kansalliskirjailijaksi ja siihen kuuluva julkisuus, sitten tulee koko perhettä koetteleva kansalaissota.”

Helsingin Sanomat 16.2.2013 - Maria Säkö


 ”Rakkauden ja sodan liekkien korventama omatunto (...) ...ilmava, eloisa ja intohimoinen draama, jonka palaset loksahtava sulavasti paikoilleen.”

Demari 19.2.2013 - Rolf Bamberg


 Upea Omatunto. (...) Ohjaukselliset ratkaisut ja visualisointi tukevat harvinaisen onnistuneesti toisiaan, antavat tilaa ja kannatinpuita vivahteikkaalle ja tarkkapiirteiselle näyttelijäntyölle. Jokainen näyttämöllä tekee roolinsa vaikuttavasti, osuvalla varmuudella.”

Sydän 20.2.2013 - Anna-Maija Järvi-Herlevi


 Intohimoa ja naisenergiaa”

Skenet 28.2.2013 - Martti Mäkelä

 


Tuntuu kuin olisi sukeltanut sisälle Suomen historiaan.”

Uudenmaan kätilöt - Eriikka Sailo

 


”Harvoin teatterissa saa nykyään syvällisimmät taidenautinnot ja parhaat naurut kamarinäytelmästä ja vieläpä epookista. Nyt siihen on yllättävä tilaisuus, joka kannattaa käyttää hyväkseen.”

Oma aika 1/2013 - Ari Lahdenmäki

 


Erinomaisen syvä ja koskettava näytelmä, jossa on ulottuvuutta monen nykyihmisenkin elämään. Hieno tarina ja käsikirjoitus, hienot näyttelijät, hieno lavastus, hieno ohjaustyö ja hieno puvustus. Parasta teatteritaidetta mitä olen pitkään aikaan nähnyt”

Uusi Suomi Puheenvuoro 15.2.2013 - Matti Niiranen


”Sipari on poiminut mittavasta elämänkaaresta avainkohtauksia, jotka kuljettavat perhedraamaa halki Suomen historian kuohuvien vuosikymmenten.”

 Tiedonantaja 8.3.2013 - Helena Häme


” Sydämen yllätyksiä”

Kirkko ja Kaupunki 4.3.2013 - Marja Kuparinen


”Ahon saappaisiin hyppää uskottavasti Santeri Kinnunen. Jämäkkää Vennyä esittää komeasti Ursula Salo. Tillyä tulkitsee verevästi ja leiskahdellen Lotta Lindroos.”

Skenet 28.2.2013 - Martti Mäkelä