Riitta Havukainen ja Eija Vilpas

Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi

Kansalliseeppistä näyttämötaidetta Loimaalta

Rooleissa Riitta Havukainen ja Eija Vilpas

Lavastuksen koordinointi Tuomas Antikainen

Puvustuksen koordinointi Outi Juopperi

Valosuunnittelu Vesa Ellilä 

Äänisuunnittelu Mauri Siirala

Ensi-ilta 21.9.2017

Pieni näyttämö

Kesto avoin

Liput 18,50 - 37 €

Loimaalta ollaan, joten kaikki alkaa Loimaalta. Uuden taidemuseon perustamisjuhla asettaa kehykset tälle näyttämöteokselle, jonka myötä Loimaan tikkakerho laajenee taiteen puolelle, päähenkilöidensä sanoin ”avautuu taiteeseen” 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Ihan maailmanlaajuisessakin mittakaavassa merkittävä Loimaa on luonnollisesti keskeisessä asemassa, kun kansalliseepoksen hengessä Suomea juhlistetaan. On siis Loimaa ja juhlallinen lähtötilanne. Esitys tulee sisältämään muun muassa tanssia, Loimaan teatterikerhon estraditaidetta, musiikkia, eläinkuntaa ja kansanperinnettä - sekä kieltä että esineistöä. Esityksessä tutkitaan ja tarkastellaan merkkihenkilöitä sekä valotetaan tunnettuja runoelmia ja saagoja. Myös historian suurmiesten naiset nostetaan framille. Joko tekojensa, sanojensa tai torttujensa kautta. Kyseessä on familiaarinen, matalan kynnyksen esitys. Yleisöä tullaan huomioimaan, mutta ei kiusaamaan. Yleisön kesken jopa arvotaan joka ilta palkinto. Mieleni minun tekevi käy Pirren ja Hansun omien kokemusten ja kipupisteiden kautta läpi arkisia asioita, maailman syntyä, rakkautta, luontoa ja kosmosta. Kanneltakin ehkä soitetaan.